tiistai 28. maaliskuuta 2017

Lahti KV ja synttäreitä

Sunnuntaina siirryttiin täysin turhaan kesäaikaan, joka tiesi meille hyyyyvin aikaista herätystä. Olin nimittäin ilmoittanut Kodan Lahti KV:hen ja tollerit olivat heti ensimmäinen rotu kehässä klo 9.30. Oli kyllä hyvin hilkulla ettei vain jääty kotiin nukkumaan kun kello ennen seitsemää soi. No, onneksi kuitenkin tuli lähdettyä.
Tollereita Lahdessa oli hurja määrä, peräti 48 ilmoitettua, muutama poisjäänti tosin taisi olla. Tuomarina toimi meille uusi tuttavuus; Riitta Niemelä. En edes tiedä miksi Kodan sinne olin ilmoittanut, kait tuntui siltä että käydään nyt vielä jossakin näytillä ennen kuin Koda saa jäädä "eläkkeelle" kehistä kun ei mitään enää tarvita ja jäädään tosiaan sitä penikkaa odottelemaan..

Tuomari oli hiiiiiidas. Hirveän hidas ja käytti siis todellakin aikaa joka koiran kohdalla. Kesti tunnin verran ennen kuin päästiin edes valioluokan uroksiin. Valiopoikia oli kolme. Tuomari oli verkkaudesta huolimatta aivan ihana, todella puhelias ja ystävällinen. Ei ole noin puheliasta tuomaria meillä koskaan aiemmin ollutkaan. Niemelä ihasteli heti Kodan iloista luonnetta ja sanoikin että tämän kanssa on varmasti mukava käydä kehässä kun ei ole mikään perässä vedettävä tapaus. Naureskeli myös sille kun herra halusi mieluummin pusutella ja istua kopeloitaessa. ERI sieltä napsahti kuten kahdelle muullekin valioluokkalaiselle. Luokan voiton vei Toto, Koda kiri kakkoseksi ja molemmille vielä SA:t perään. Pidin tätä jo todella kovana suorituksena, sillä ennen valioluokkaa vain yksi junnu-uros oli saanut SA:n, kaikissa muissa luokissa oli ollut vain sileätä eriä ja uroksia kuitenkin oli ilmoitettu 22 kpl! Tuomari vielä jäi perustelemaan luokkasijoitukset perään (arvostan tätä aina!) ja Kodasta totesi että on hieman pitkä hänen makuunsa, mutta niinkin pitkärunkoiseksi koiraksi kantaa kyllä itsensä upeasti liikkeessä ja siitä hän halusi Kodan ennen kaikkea palkita iloisen luonteen lisäksi. Lopulta paras uros kehään pääsi kuusi urosta, Koda ja yksi veteraani käteltiin ulos parin juoksukierroksen jälkeen mutta sepä ei meitä haitannut, sillä vaikka ei PU-sijoitusta tullutkaan niin ei tarvinnut kotiin lähteä tyhjin käsin; saatiin silti nimittäin vara-cacib matkaan. Toton takaa saataisiin siitä kyllä varsinainen cacibkin anottua mutta taidetaanpa jättää se tekemättä kun ei sitä mihinkään tarvita.;) Tiukka linja siis oli joten olen hurjan tyytyväinen tulokseen! Koda vaan on.<3


"Erinomaista tyyppiä oleva, aavistuksen pitkärunkoinen uros, jolla sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus, kauniit silmät. Riittävä kaula. Vahva selkä. Hyvä eturinta ja sopiva rungon tilavuus. Pitkähkö lanneosa. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen turkki. Iloinen, rodunomainen luonne." 
-> VAL ERI2 SA VA-CACIB

Nyt saa herra tosiaan jäädä kehistä eläkkeelle, kun jäädään säästelemään pientä riiviötä varten.:) Eipä ole Kodalla kyllä enää mitään todistettavaa kellekään. Mutta kiva oli silti vielä Lahdessa käydä, se on meille ollut viime aikoina aika jees paikka.:)

Tänään sitten on vietetty Kodan ja Hymyn S-pentujen 1-vuotissynttäreitä! Voi hurja miten nopeasti vuosi onkaan mennyt! Ja hauska sattuma että sisarpuolet syntyivät lähes tasan vuoden myöhemmin.:) Hienoja pieniä, tai siis isoja, on murusista kasvanut! Tyytyväisiä Maijan kanssa ollaan molemmat. Olenkin tänään saanut synttärisankareista ihania uusia kuvia, kiitos niistä Maijalle, Sinjalle, Elsalle, Viltsulle sekä Hanin porukoille! <3

Sirunen.<3
Sancandy's Shot in the Arm eli Hattulan Hani.


Sancandy's Sunshine eli Eira.

Sancandy's Speed Demon eli Leo ja kakku!
Leksa on niin komia että.<3


Jyväskylän poika Reima eli Sancandy's Sunrise Surprise.

Maijan Siru-neiti.
Kodan ja Lunan rakkaudenhedelmät sen sijaan kasvavat kohisten ja valtakunnassa edelleen kaikki hyvin. Pennuilla on ikää tänään nyt tasan viikon verran! <3 Täytyy kyllä varmaan pääsiäisenä ajella itse murupalleroita jo ensimmäisen kerran livenä katsomaan.
Kuvat ovat kennel Hederasin sivuilta, kiitos niistä Minnalle!


Veli ja sen siskot.<3



Alkaahan tässä jo innolla ja kauhulla odotella sitä omaa pikkuriiviötä.:) Katsotaan tosiaan vielä rauhassa että mitä sieltä Bonitan massusta oikein tuleekaan parin viikon päästä.<3

torstai 23. maaliskuuta 2017

Muutama uusi kuva ylpeästä mammasta, Lunasta, ja pienistä rullapullapennuista. Kiitos Minnalle kuvista!
Luna on reipas ja hyvä äiskä ja pennut ovat kuulemma jo kahden päivän iässä hyvin eläväistä sakkia.:)


Murumakkarat!
Kodan ja Lunan pikkuprinssi.

Tumma, piirtopäinen poika oli toiveissa ja tilauksessa ja tasan yksi sellainenhan sieltä tosiaan tuli...;)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Akkavalta

(c) M. Ahlström
Luna-neiti ahersi viime yönä ja sitä myötä maailmaan putkahti kuusi uutta pientä punanutun alkua. Koda ja Luna saivat viisi prinsessaa ja yhden prinssin, joten pentulaatikossa vallitsee akkavalta ja valtakunnassa on kaikki hyvin.<3
Pennut ovat tasaisia ja hyvänkokoisia mötköjä, paljon on valkoisia merkkejä tyypeillä.:)
Odotellaan tässä pari päivää että kaikki lähtee kunnolla rullaamaan jos sitä myötä saisi vähän uusia kuviakin. Ja pakkohan tässä on mahdollisimman pian ajella paikan päälle itsekin murusia katsomaan ja kuvaamaan! <3
On muuten tässä taas kovaan tahtiin vaihdelleet ajatukset siitä mistä pennun ottaisi. Kieltämättä nyt alkaa tuntua sittenkin siltä, että meille tulisi oma pikkuKoda.<3 Olen niin innoissani näistä kahdesta pesueesta ja ajatus isästä ja pojasta on kyllä ehkä liian ihana sivuutettavaksi kuitenkin. Katsotaan nyt vielä mitä Bonitan masusta reilun parin viikon päästä tulee, ei ole tosiaan siihenkään enää sen pidempi aika, mutta voi olla että meidän pikkuprinssi syntyi jo nyt. Odotellaan ja katsotaan nyt vielä rauhassa! <3

Eipä saa silti unohtaa Kodan ensimmäistäkään pesuetta. Hymyn ja Kodan S-pennut juhlivat ihan näillä näppäimillä 1-vuotissynttäreitään jo, wau miten se aika meneekään! Siru ja Leo tosiaan korkkasivat maaliskuun alussa viralliset kehät Kouvolassa, molemmille tiukalla päällä olleella tuomarilla EH, todella hyvillä ja lupaavilla arvosteluilla kuitenkin. Leolla vielä vähän parantamisen varaa olisi käytöksessä, mutta voi mahoton miten komea poika siitä onkaan tullut! :) Mielenkiinnolla odotan vielä tulevaa. Siru-neiti sen sijaan esiintyi kuin vanha tekijä!

Niin komea Leo "Leksa" Kodanpoika!


Leon arvostelu: "Kookas, erittäin hyvän tyyppinen nuorukainen. Vahva kallo, kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Riittävä kaula, pysty lapa ja suora olka. Hyvät takakulmaukset. Rintakehä tarvitsee aikaa. Vielä löysät etuliikkeet, takana voisi olla enemmän draivia. Hyvänlaatuinen karva. Miellyttävä käytös." -> JUN EH3

Sirunen. Ihan on isänsä tyttö tämä!

Sirun hienot liikkeet ja kontakti.<3
Sirun arvostelu: "Erinomainen tyyppi, viehättäväilmeinen pää. Hyvä kaula, selässä vielä pehmeyttä. Hyvä häntä. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Lupaava rintakehä. Kokoonsa sopiva raajaluusto. Hyvät sivuliikkeet, takaa vielä kovin ahdas. Hyvä karvanlaatu, muttei parhaimmillaan. Esiintyy ja esitetään edukseen." -> JUN EH1. Olisihan tuolla arvostelulla voinut se erinomainenkin tosin tulla.. No eiköhän se siitä vielä! ;)

maanantai 20. maaliskuuta 2017


Jänniä aikoja elellään, Luna-neiti poksahtaa minä hetkenä hyvänsä! <3

Täältä voi nyt lukaista vielä molemmat yhdistelmät:

http://kennelhederas.weebly.com/pennut.html

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pullat uunissa x2

Tänään saatiinkin aikamoisia pentu-uutisia! Koda-herralle on nimittäin tulossa peräti tuplapentueet kennel Hederasiin ja vielä lyhyen ajan sisään!
Koda reffaili tammikuussa Luna-neitiä (Hedera's Absolutely Beautiful), mutta lähes kolmen päivän yrityksen jälkeen koirat eivät vain jääneet kunnolla nalkkiin kertaakaan. Tästä emme siis jääneet pentuetta odottamaan, vaikka Minna tosin silloin jo sanoi että on se silti mahdollista kun tavaraa kuitenkin tuli vaikka reisille menikin... Mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä. Ainakaan tällaisen ikuisen pessimistin mielestä.:D
No, Minna laittoi tässä vähän aikaa sitten viestiä että kyllä siellä Lunan massussa taitaa sittenkin olla kuin ollakin porukkaa! Tiineysoireet eivät kovin kummoiset neidillä ilmeisesti olleet eikä masukaan vielä iso, joten Minna epäili hyvin pientä pentuetta, 1-3 pentua maksimissaan. Niin yllätys se oli että pentuja ylipäätään oli tulossa. No, tänään  Luna kävi tiineysröntgenissä ja tadaa!

(c) Minna Ahlström
Siellä on ainakin kuusi päätä, monien mukaan jopa seitsemän! Käsittämätöntä, uskomatonta. Todelliset ihmepennut! :) Tosin oli röntgenissä eläinlääkärikin todennut että kyllä se voi onnistua ilman nalkkiakin ja näköjään voi, onpahan tämäkin nyt nähty! Voi mikä Sonni-Koda! :'D

Kaunis Luna ja massu.<3 (c) Minna Ahlström
No, koska tosiaan oltiin varmoja että Luna jäisi tyhjäksi niin päätettiin kokeilla Bonitan (Hedera's Be My Angel) kanssa jos saataisiin tulosta aikaan. Neiti juoksikin sitten tasan kuukauden Lunan jälkeen ja Bonin kanssahan oli todella hyvät treffit kuten edellinen postaus sen kertoikin. Haluttiin siis taata että onnistuisi sitten edes tämä toinen yhdistelmä, kiitos Minnalle kun oli silti edelleen kiinnostunut Kodaa käyttämään! :)
Ja nyt Bonin astutuksesta on kulunut hieman yli kuukausi ja kaikki ennusmerkit ovat kertoneet että myös siellä on vauvoja tulossa! Tuplat siis tiedossa juurikin tästä syystä, jos se jotakuta on tässä ihmetyttänyt että miksi samalla uroksella kaksi pentuetta samassa kennelissä ja vielä ihan peräkanaa.

Hangon kaunotar Bonita ja massu neljänellä viikolla. (c) Annika Lindholm


Onhan tässä tehnyt mieli hehkuttaa ja kertoa näistä treffeistä ja tulevista vaaveista jo vaikka kuinka paljon ja kauan, mutta kyllä vaan hyvää kannatti odottaa hissukseen, kunnes varma oli varmaa! On nämä Kodan ja Lunan pennut edelleen totaalinen ylläri, sekä ennen kaikkea niiden määrä! Taitaa Koda-herralla olla aika tujua tavaraa..:'D
Kasvattajan kannalta tietysti olen iloinen että toivotut yhdistelmät toteutuvat sittenkin, vaikka tuleehan tuossa olemaan kädet täynnä tekemistä. Lunahan synnyttää peräti jo reilun viikon päästä, Bonin ja Kodan pesuetta odotellaan huhtikuun puolessa välissä. Hurjan jännä pentukevät kerta kaikkiaan! Nyt vaan toivotaan että molemmilla tytöillä menee kaikki hyvin loppuun saakka ja mielenkiinolla ja innolla jäädään odottamaan että mitä sieltä oikein tulee.<3

Siitä päästäänkin sitten seuraavaan aiheeseen; meidän pentuun. Kyllä, meille tulee pentu. Sitä on pohdittu ja mietitty jo pidemmän aikaa ja odotettu sopivaa aikaa ennen kaikkea. Kyllähän se teki kovasti mieli pentua ja vuosi sitten kun Hymyn ja Kodan pesue syntyi. Mutta silloin järki sanoi että ei vielä. Kodan kanssa oli tavotteet vielä kesken ja vielä niin kovin nuori, on toki sitä edelleen vieläkin.:D Herra K on ollut todella rauhallinen tolleri koko ikänsä, mutta kun se täytti sen neljä vuotta se oikeasti ihan "aikuistui" silmissä. Siitä tuli niin rauhallinen ja tasapainoinen ja kaikki tavoitteetkin on nyt täytetty.
Viime syksystä lähtien on siis itänyt ajatus uudesta pennusta ja nyt mitä pidemmälle kevättä kohti menty niin sitä kovemmin on alettu säästää sekä ennen kaikkea henkisesti valmistautua uuteen pikku riiviöön. Näiden Kodan pentusuunnitelmien myötä se sitten oikeastaan sinetöityi.
Nyt on sitten vaan mietitty pää puhki, että ottaako Kodan pentu vai muualta. Kodan oma poika olisi totta kai ihana, aivan hemmetin ihana. Siihen kehittyisi varmasti aivan erityinen tunneside ja tietäisi aika lailla mitä siitä on odotettavissa. Olisi aivan ihana ajatus seurata isän ja pojan aivoituksia ja näistä molemmista yhdistelmistä on kyllä odotettavissa iloisia ja kilttejä sekä ihan kivannäköisiä tollereita.;)
Olen kuitenkin pitänyt silmällä jo jonkun aikaa myös yhtä todella mielenkiintoista ja lupaavaa yhdistelmää. Sen kanssa kaikki on tuntunut loksahtavan paikalleen, hienoista vanhemmista lähtien. Tämän nartun olisi tarkoitus juosta huhtikuussa, joten isoja päätöksiä tässä olisi kyllä pian tehtävä. Mieli on vaihdellut lähes päivittäin, kunpa vaan voisi ottaa molemmat, sehän se ratkaisisi ongelman! :) Mutta kun ei ihan pysty... Siitä on minulle tosin jo pentu varattukin itse asiassa, joten tämän hetkinen tilanne on että pentu tulisi "perheen ulkopuolelta." Nimikin on uudelle tulokkaalle ollut jo pitkän aikaa valmiina odottamassa. Nyt vain puuttuu vielä itse pentu.:)
Positiivinen ongelmahan tämä periaatteessa vaan on, kun on monta hyvää mistä valita. Odotetaan nyt ihan rauhassa että saadaan nämä Kodan morsiamien pennut turvallisesti maailmaan ja miten muualla menee. Kyllä sen "the pennun" sitten tietää, kun sen näkee.<3