torstai 26. maaliskuuta 2015

Ristiretki Latviaan

No niiin, oiskohan sitä nyt toivuttu reissusta (ja tuliaiseksi saadusta flunssasta) sen verran, että jaksaisi edes jotenkuten rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.

Eli, me käväistiin näyttelyreissulla taas merta edempänä. Tällä kertaa Latvian Riikassa kahdessa KV-näyttelyssä ja seurana meillä jälleen kerran Sanna ja Neve-neiti. Koirat olivat viime reissun jälkeen hitsautuneet jo niin hyvin yhteen, että tunnistivat toisensa oitis ja kaikki meni niiin hyvin! Olivat tyytyväisenä yhdessä taas autossa, hytissä, samassa häkissä sekä riekkuivat ja purkivat energiaa, välillä varsin kovaotteisesti.:D Perjantaina tosiaan startattiin Helsingin satamasta. Pakattiin häkit ja kamat bussiin, mutta toisin kuin muut, me otettiin koirat mukaan laivaan. Eihän nyt mamman mussukoita voinut yksin bussiin jättää! Terminaali, laiva ja hytti oli jo ihan tuttuja juttuja; molemmat koirat käveli niin reippaina nenät pystyssä kuin maailmanmatkaajat konsanaan.:)


Tallinnassa hypättiin taas bussiin ja aloitettiin ajomatka kohti Latviaa. Koirat olivat bussissa siis omissa häkeissään ja kun saatiin istumapaikat oman koiran kohdalta, niin matka meni oikein rattoisasti. Muutama haukkuva ja rääkyvä koira bussissa oli ja niihin mulla meinasi palaa käpy. Onneksi ne sentään hiljenivät aina matkan ajaksi, muuten olisi ollut melko tuskallista vaikka mulla kuulokkeet korvilla olikin. Neve ja Koda olivat vierekkäin ja nukkuivat tyytyväisinä häkeissään koko matkan ajan, ei ollut mitään ongelmia ja levottomuuksia niillä, sai kyllä olla ylpeä ja tyytyväinen. Koda kyllä onkin häkkiin tottunut ja osaa rauhoittua siellä.



Matka meni hyvin ja joutuisasti. Ei ollut edes kovin kummoiselta vaikuttanut reitti, Sannan kanssa vähän mietittiinkin että joskus tulevaisuudessa voisi ihan hyvin vaikka omalla autolla reissuun lähteä näin valmiiksi järkätyn sijaan. Perjantai-iltana oltiin perillä Riikassa ja korkattiin Sannan kanssa hotellissa siiderit reissun kunniaksi. Vaikka oltiin periaatteessa koko päivä vain bussissa istuttu, niin kyllä sitä silti vaan reissussa rähjääntyy voin kertoa.:D Kyllä sammui lamppu taas aika nopiaan! Sekä meidän että koirien.

Neven kanssa otetaan lepiä.
Lauantai aamu valkeni hyyvin kylmänä ja räntää satoi vaakasuoraan. Ei kyllä ollut yhtään motivaatiota nousta ylös, kun tiesi miten pitkä päivä oli tulossa ja kelikin vielä tuollainen. Sannalle iso kiitos, kun jaksoi käyttää koirat kaikkina aamuina lenkillä että allekirjoittanut sai vähän enemmän aikaa ylösnousemiseen.:D Siitä sitten aamupalan kautta koirat takaisin bussiin ja hurautettiin näyttelypaikalle. Minä pakkasin Kodan häkin bussista mukaan, kun tiesin että tarviisin sitä näyttelypaikalla ja sen takia laitettiinkin hoffi ja tollo samaan häkkiin. Oli kyllä suloista, kun isokettu ja pikkukettu oli niin sulassa sovussa keskenään.:) (Note to self: ensi kerraksi pakkaa mukaan myös kevythäkki erikseen.)


Näyttelypaikka oli iso, hieman messukeskuksen tapainen halli. Sinänsä siis tilaa oli, mutta lauantaina se oli aivan tupaten täynnä. Koirattomia ihmisiä oli varmasti tuplasti enemmän kuin koirallisia, sillä hallissa järjestettiin samaan aikaan myös Pet Expo ja ihmiset pääsivät siis myös koiranäyttely-alueelle. Latvialaiseen kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu väistäminen ja tien antaminen yhtään, ja se aiheuttikin suurta v-tutusta koko päivän, kun varsinkaan koiran kanssa ei päässyt liikkumaan yhtään. Olin aina pitänyt viime kesäistä ampiaistentäyteistä SNJ:n näyttelyä kamalimpana ikinä, mutta tämä oli kyllä vieläkin pahempi. Sitä ei pysty edes sanoinkuvaamaan miten ahdistavaa se oli... Kyllä oli hermot ja huumorintaju koetuksella koko päivän eikä yhtään innostanut ajatus siitä, että seuraavana päivänä pitäisi tulla samaan paikkaan takaisin..


Hoffit olivat vuorossa heti aamukymmeneltä ja Neve-neiti se tuli, näki ja voitti kaiken mitä
voitettavissa oli. Onnea Sanna ja Neve! <3 Ootta työ niin hianoja! :)
Tollojen vuoroa sitten odoteltiinkin piiitkälle iltapäivään, eikä se todellakaan ole Kodan juttu. Siinä vaiheessa oli jo suurin osa energiasta ja mielenkiinnosta kulutettu ikävä kyllä jo ihan loppuun... Tollerit pystyi laskemaan yhden käden sormin ja kaikki olivat suomalaisia koiria. Muutenkin lähes kaikki tuolla olleet ihmiset olivat joko suomalaisia tai venäläisiä ja tosiaan suomalaisten taisto se tollereissakin oli. Tuomarina lauantaina oli latvialainen Beata Petkevica, mukavan oloinen ja hymyileväinen tuomari. Sanna handlasi Kodan jälleen kerran ja hienoa yhteistyötä kaksikko taas tekikin, iso kiitos taas siitä! <3 En tajua miksi mua toi näyttelyhandlaaminen hirvittää, kun taas tokokokeessa ohjaamisesta ja mejänarussa seuraamisesta nautin! Koda oli harjoitellessa ja just ennen kehää ihan super! Seisoi kuin tatti ja niin hienosti kuin voi olla, ja sitten kehässä siltä taas katosi into ja varmuus ja se seisoi kuin makaroni...huokaus. Juoksi sentään hyvin ja sieti muut urokset lähellään oikein mallikkaasti.
Just ennen kehää näytti näin komialta!


Vastus oli todella kova, kun vastassa olivat juuri pari viikkoa sitten Liettuan voittajan voittanut Vertti sekä valioissa kisannut Wilkku. Kaikki pojat olivat hyvin samantapaisia ja Koda vielä selvästi kaikista nuorinkin. Koda sai ERIn ja sijoittui avo-luokan kakkoseksi saaden myös SA:n. PU-kehässä harmillisesti jäätiin sitten sijalle PU3 jolla ei herunut kuin lämmintä kättä. Kaunis arvostelu kuitenkin saatiin (ihan kaikesta en saanut selvää, latvialaisilla on hassu tapa lyhentää sanoja):
"Correct size. Correct bite. Nice correct ?? and shape and color of eyes. Correct neck, correct develop of chest for age. A little bit loose looking elbows. Good topline, correct volume of body. Correct tail place in movement. Correct white markings, correct coat."
AVO ERI2 SA PU3.


Rehellisesti voin sanoa, että harmistus ja pettymys oli todella suuri, kun noin lähellä se oli. Ei tuo missään nimessä huono tulos ole, mutta niin harmillisen lähellä että se vaikutti mielialaan vielä pitkään. Varsinkin kun tosiaan oli jo niin pitkä ja stressaava päivä ollut jo sitä ennen. Mistähän sitä saisi vähän showmieltä tolle komistukselle hankittua?
Oltiin koko poppoo ihan poikki, kun illalla päästiin hotellille. Kaupunkia olisi ollut mukava nähdä, mutta energiat oli lopussa ja kelikin sellainen, ettei tehnyt mieli muuta kuin kaatua suoraan sänkyyn taas. Monesti kävi taas reissun aikana mielessä, että kuinka hullua tää homma onkaan ja että ei me koiraihmiset ihan terveitä taideta olla.:D Kauhulla jo ajattelin sunnuntaita, kun edessä oli entistä aikaisempi herätys ja pidempi päivä kuin lauantaina oli ollut ja se ahtaus näyttelypaikalla...

Sunnuntai aamu valkeni kuitenkin kirkkaana ja aurinkoisena ja se vaikutti meidän kaikkien mielialaan. Oli ihan erilaista herätä siniseen taivaaseen ja auringonpaisteeseen! Riikakin näyttäytyi täysin eri valossa ja nyt iski se reissufiilis ja halu lähteä vähän kapunkia katselemaan.:) On se kumma miten mieliala kohenee ja olo on energisempi, kun lumen sijasta saa auringonpaistetta!


Käytiin näyttelypaikalla vain heittämässä ylimääräiset tavarat jo valmiiksi kehänlaidalle ja koska aikaa oli reilusti ennen kehien alkua, niin otettiin kamera ja koirat mukaan ja suunnattiin katselemaan lähialuetta. Luonnollisesti ei ominpäin kovin kauas näyttelyalueelta päästy, mutta kierreltiin läheisiä pikkuteitä ja päädyttiin (luultavasti) Väinäjoen rannalle. Siellä me päätettiin, että tää on mainio paikka kaivaa se kamera esiin ja vähän kuvailla meidän karvalapsosia. Tässäpä siis muutamia Riikan matkan otoksia!




Leuhka pikku-ukko.
Paras! <3

Sen jälkeen pitikin jo suunnata takaisin kehäkettuilemaan. Tällä kertaa tollot olivat jo heti aamupäivästä ja hoffit myöhemmin. Kyllä nää aamupäivän näytelmät sopii Kodalle paremmin kuin tuo pitkään odottelu, se oli tällä kertaa jo paremmin hereillä, innokkaampi ja menossa mukana.
Päivä oli uusi ja tuomari myös (tällä kertaa kotimainen Satu Ylä-Mononen) mutta edellispäivän järjestys säilyi samana. Ikävä kyllä. Oltiin suunniteltu, että Sanna puhuisi tuomarille englantia, mutta ilmeisesti suomalainen suomalaisen tunnistaa, sillä tuomari oli kysynyt Sannalta suoraan että minkä ikäinen tämä on. Jännitin kyseisen tuomarin mielipidettä, koska en tunnetusti tuota hirveästi suomalaisille haluaisi viedä ja tiedän, että kyseinen tuomari tuomaroi melko paljon Suomessa ja tiedetään melko tiukkana ja tarkkana. Toisaalta myös sitäkin enemmän arvostan mielipidettä jonka hän Kodasta antoi:
"Good size and proportions. Strong, masculine head and topline. Good rear angulations, good body. Excellent tail set. Moves with a good drive. A bit loose in front. Excellent coat."
AVO ERI2 SA PU3.





Tuomari oli ilmeisesti pitänyt Kodasta kovasti, sillä oli sanonut Sannalle, että se on hieman löysä edestä, sen takia kakkonen tänään. DÄÄÄÄM. Se oli siis entistäkin lähempänä kuin lauantaina. Eipä jäänyt siis kuin kaksi SA-lappua käteen ja paljon hampaankoloon. Läpi viikonlopun oli niin kummallista katsoa ihmisiä, joille ojennettiin varacacib joka nakattiin olan yli samantien menemään. Kyllä minulle olisi tuossa vaiheessa varacacib kelvannut paremmin kuin hyvin!! (Vaikka sertien perässä me enemmän ollaan kuin cacibien, uskokaa pois!)
Noh, Tällaista arpapeliä tämä välillä on. Eikai sitä kuitenkaan ihan huonoille hävitty. Hampaankoloon jäi purtavaa, mutta matkaan tarttui myös paljon uusia kokemuksia ja tärkeää tietoa. Ensinnäkin tieto siitä, että Koda voi pärjätä maailmalla oikein hyvin (tuuria tosin tarvitaan myös ettei aina olisi noita muita suomalaisia vastassa) sekä ennen kaikkea se, että sen kanssa on älyttömän helppoa mennä ja tulla minne vain, kun jäbä ei ressaa eikä välitä mistään.:) Nukkuu kuin tukki ja on kuin kotonaan laivassa, bussissa, hotellissa, you name it. Jos hermorakenne ei olisi noin kunnossa, niin eipä tämmösiä seikkailuja voisi edes tehdä! Koda ei myöskään koko reissun aikana edes inahtanut yhdellekään toiselle koiralle, vaikka tosiaan jouduttiin varsinkin noilla käytävillä liiankin läheisiin kontakteihin koko ajan muiden kanssa. On se hieno jätkä! Mamman luottopoika.:)
Ainoo vaan mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota on toi Kodan syöminen reissun aikana. Jäbä ei syönyt juurikaan mitään koko matkan aikana ja antoi minulle hieman harmaita hiuksia lisää. Sekun on tottunut syömään 70% raakaruokaa, enkä kyllä ala sitä kuljettamaan pitkin Baltiaa, niin mukaan pakkaamani nappula ei oikein maistunut, vaikka pitkiä päiviä olikin jo takana ja nälkä takuulla kurni. No, onneksi sain ostettua oikein paikallista latvialaista hirvenlihaa, että sain sen syömään edes sen verran. Pitääpä tästä lähin aikamoisilla herkuilla vissiin varustautua matkaan.

Paikallista herkkua.
Tätä mieltä minä oon koko tästä hommasta, bläääh!
Sunnuntai oli kuitenkin jo huomattavasti siedettävämpi näyttelypäivä kokonaisuudessaan. Aurinkoinen keli piti virkeänä ja näyttelyporukkaa oli puolet vähemmän kuin lauantaina, joten tuntui että vihdoinkin oli taas tilaa liikkua ja hengittää. Vaikka sunnuntai siis oli pidempi päivä, niin tuntui että se meni myös paljon nopeammin ja joutuisammin kuin lauantai. Iltapäivästä saatiin myös ilonaihetta, kun Neve putsasi hoffeissa taas koko pöydän! Vitsit mikä neiti!! :)

Kun sunnuntain näytelmät oli näytelty kaikkien meidän bussilaisten osalta, oli aika aloittaa kotimatka. Ajettiin siis sunnuntai-iltana takaisin Viron puolelle, jossa oltiin yötä. Kello 6.15 bussi starttasi kohti satamaa ja koirien naamoilta näki niin hyvin, että ei ois voinut enää vähempää kiinnostaa. Meitä tuijotti aamulla neljä nappisilmää sanoen "ette oo tosissanne". Fiilis tosin oli itsellään ihan tismalleen samanlainen.:D
Mikä onni oli, että meillä oli laivassa hytti. Oli taivaallista pötkähtää sänkyyn jatkamaan unia. Kodakin kömpi samantien sängyn alle eikä näkynyt edes hännänpäätä ennen kuin päästiin takaisin Suomeen ja satamaan.

No, tällainen reissu oli meillä tällä kertaa. Aina ei voi voittaa, mutta tosiaan harmillisen lähellä se oli. Tästä nyt jäi tosiaan sen verran hampaankoloon, että varmasti tehdään tuonne Latviaan uusi reissu jossain vaiheessa. Kesällä on suunnitelmissa tokoilla, mejäillä ja nomeilla, joten jos reissua vielä tän vuoden puolella pukkaa niin se on sitten joskus loppuvuodesta. Mahdollisesti myös joskus ensi vuoden puolella. Onpahan tulevaisuudessa vielä jotain hakemisen ja tavoittelemisen arvoista, ei makiaa liikaa mahantäydeltä.:) Onhan tuo tosiaan vasta 2,5-vuotias ja kehittyy vielä, niin ei tässä todellakaan sellaista kiirettä ole. Kerkeehän tässä vielä, kun jäbä on valmiimpi. Arvokasta reissukokemusta kun nyt jo kuitenkin takataskussa on mukavasti! Onhan tää reissaaminen ja koirahomma hauska harrastus ja tulipahan käytä Latviassa ja nähtyä Riika, enpä ollut aiemmin käynyt.

Kiitos taas Sannalle ja Nevelle jälleen kerran loistavasta seurasta ja henkisestä tuesta! <3 Ja ennen kaikkea siitä että Sanna jaksoi taas vaikka mulla vähän mielialat heitteli välillä nollasta sataan.:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti