perjantai 27. syyskuuta 2013

Vuotias!

Täällä on tänään juhlittu Kodan 1-vuotis päivää ja tapahtumarikas syntymäpäivä se on ollutkin! Koulusta päästyäni käytiin tottakai ensin ostamassa merkkipäivän kunniaksi uusi pehmolelu, lintukoiralle sorsa tottakai, sekä herkkuluita. Sieltä suunnattiin sukulaisteni omistamaan valokuvaamoon ja siellä pistettiin poika vähän poseeraamaan kameran eteen. Siellä vierähti noin tunteroinen ja keskiviikkona saadaan vedokset, vähän kyllä jännittää onnistuiko yksikään otos, kun pojulla oli niin mahdottoman jännää ja vauhti päällä..
Sen jälkeen suunnattiin takaisin kotia kohti ja otettiin naapurin Igor meille iltapäivähoitoon joten synttärisankarin loppupäivä kului lapsenvahtina, mutta puuha näytti kelpaavan varsin hyvin. Suunnitelmiin kuului myös joka perjantai-iltainen tokovalmennus, mutta flunssani takia se jäi tällä kertaa välistä. No, nyt on synttärisankari kyllä jo ihan kaikkensa antanut joten ehkä liika olisikin ollut liikaa.





Mutta tämä merkkipäivä sai minut myös ajattelemaan ja muistelemaan vuoden takaisia tapahtumia. Olin saanut opiskelupaikan ja juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, josta en edes pitänyt. Minulla oli ikävä Eetua, mutta sen oli paljon parempi olla kotona Keravalla, eikä minulla ollut täällä mitään harrastuksia. Sitten yhtäkkiä heräsi pintaan se vanha haave omasta punaturkista, haaveesta syntyi idea ja ideasta itse toteutus. Kaverini ansiosta Mäkiharjun kennel oli minulle ennestään tuttu ja sieltä kahdesta tolleripentueesta minulle löytyi vihdoin oma rakas punaturkki. Hassua kyllä, olin ajatellut ottavani nartun ja kasvattajankin kanssa siitä olin jo puhunut. Sitten kävin palleroita katsomassa niiden ollessa 5-viikkoisia ja päällimmäisenä mieleeni siltä reissulta jäi kaikista isoin ja punkeroin pentu ja se oli ainoa joka kerta kiltisti lipaisi pikku kielellään kun sitä paijasi, muut pennut tarrasivat kiinni termiittien lailla. Sitten päätinkin, että se oli minun pentuni ja kasvattajalta sain ihanaa sähköpostia, että hän oli ajatellut täysin samoin!
Ja en ole siitä lähtien kertaakaan katunut (tai rehellisesti sanottakoon että siitä lähtien kun poju oli sisäsiistiksi oppinut), että suunnitellusta Tara-tytöstä tulikin Koda-poika. Vastustustahan idea sai paljonkin tuolta kotoa, mutta eipä sillä loppupeleissä ollut mitään merkitystä. Ja siitä lähtien kun Koda ensimmäistä kertaa "mummolassa" vieraili niin eipä ole taidettu katua sielläkään, on se kaikki valloittanut sielläkin. Jyväskylästä en pidä vieläkään, mutta tuon tolleripojun saavuttua täällä on ollut HUOMATTAVASTI siedettävämpää.:)

Mikä ihaninta on ollut jo näinkin lyhyessä ajassa, on se että, vaikka Kodasta on ollut minulle valtavasti iloa, on siitä ollut iloa ja riemua monille muillekin. Parhaiten on jäänyt kaksi tilannetta mieleen. Tultiin kerran Keravalta junalla kohti Jyväskylää ja meidän vaunussamme oli joukko sokeita ja hieman kehitysvammaisia lapsia. Sokeat lapset eivät tietenkään voineet nähdä koiraa, mutta kun he kuulivat että vaunussa oli pentu, riemu repesi ja kaikki halusivat paijaamaan. Tottakai annoin luvan ja annoin heille Kodan yhden lelunkin jota he saivat sen kanssa vähän retuuttaakin. Kyllä oli lasten loppumatka aivan mahtava ja itselleenkin jäi niin iloinen mieli. Toinen tapaus sattui lenkillä tässä ihan lähellä, joukko maahanmuuttaja nuoria kulki kaupungilla opettajansa kanssa ja kyseinen opettaja pysäytti meidät ja kysyi saisiko lainata Kodaa hetkeksi. Vähän ihmettelin, mutta annoin luvan. Sitten kyseinen nainen alkoi kertomaan nuorille, kuinka hänellä oli ennen ollut samanlainen koira ja että se oli novascotiannoutaja. Oli aika mahtavaa katsoa, kun joukko nuoria erilaisista maista, kulttuureista ja erilaisine kielineen ja taustoineen oli kerääntynyt yhden pienen koiran ympärille ja kaikkien kasvoilla paistoi hymy.
Tällaisia hetkiä sitä haluaa jatkossakin. On meillä vaikeita ja itkuisiakin hetkiä ollut (en enää ikinä halua opettaa koiraa sisäsiistiksi kerrostalosta!) mutta niin on varmasti kaikilla aina silloin tällöin. Ja jo näinkin lyhyessä ajassa olen tuon koiran kanssa kerennyt jo tehdä ja harrastaa paljon enemmän kuin kahden koiran kanssa aiemmin. Olen löytänyt elämäni koiran ja rodun, jonka kanssa haluan jatkaa tulevaisuudessakin.

Synttärisankarin päivä tiivistettynä.

Onnea siis vielä kerran Mäkiharjun Zupreme-pentue;
Alma, Sani, Koda, Jekku, Niilo & Messi!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Uusi naapuri

Viikonloppuna tuohon seinänaapuriin muutti aivan hellyyttävä bullterrierin pentu, Igor. Igor tuotiin tänne Ranskasta asti joten pitkä ja jännittävä oli matka pikkuisella. Tänään annettiin sitten poikien vähän tutustua ja telmiä yhdessä tuolla pihamaalla, kun aurinkokin vihdoin vähän paistoi. Aluksi oli pikku bulli luonnollisesti vähän ihmeissään ja jopa vähän peloissaan, mutta jo pian se otti häntänsä pois jalkojen välistä ja uskalsi Kodaa päin jo vähän hyppiä ja perässä juosta. Kodalla on aivan mielettömästi nyt patoutunutta energiaa, kun olin kuumeessa viikonlopun ja lenkkeily jäi siis todella vähälle. Yritin sitä irti pitää mutta juokseminen oli niin päätöntä ja pelottavan näköistä säntäilyä että pakko se oli taas remmiin pistää.
Pennun kanssa se tosin leikki niin kiltisti, antoi ryömiä päällä ja purra korvista ja pannasta ja antoi jakaa löytämänsä kepit ja risut vaikka on niistä yleensä todella suojelevainen. Aika parivaljakko noista varmaan vielä tulee.;)
Nyt on sitten tässä meidän kutoskerroksessa kaikissa asunnoissa koira, joten vilskettä ainakin riittää. Hiljaisia koiria ovat kaikki kyllä myös onneksi!








lauantai 14. syyskuuta 2013

Kaksi kouluviikkoa on jo takanapäin ja sää on kyllä hellinyt Jyväskylää oikein urakalla! Kerta kaikkiaan ihan mahtavat aurinkoiset ja lämpimät säät lähes joka päivänä ja se on kyllä näkynyt kaikessa meidän tekemisissä; ollaan käyty Harjulla juoksulenkeillä ja kävelty Jyväsjärven ympäri moneen kertaan ja Koda on päässyt pulahtelemaan rantaveteenkin muutaman kerran.
Treenitkin ovat jatkuneet loistavaan malliin. Keskiviikon agilitytunnilla Kodalla tosin oli puomille tultaessa niin paljon intoa ja vauhtia täynnä että poju astui vähän harhaan ja pudota mätkähti maahan. Mitään ei kuitenkaan käynyt eikä mitään kammon tapaistakaan jäänyt vaan otettiin este samantien uudestaan ja ihan yhtä kivaa sitä oli tehdä kuin ennenkin ja hyvä siis niin!

Susijengiä on pitänyt seurata myös.




 Tänään oli taas niin lämmin ja aurinkoinen päivä, että suunnattiin koirapuistoon ja aikaa vierähti siellä lähes kolme tuntia! Yksi syy siihen taisi kyllä olla se, että paikalle sattui kuin tilauksesta kaksi muuta tolleria; 5kk Windy ja vielä vähän myöhemmin 6kk Taavi. Kyllä siinä siis oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun kolme nuorta punaturkkia pisteli yhdessä menemään! Koda tosin oli aika ajoin enemmän kiinnostunut puistosta löytyneestä pallosta kuin muista kavereista ja välillä se katseli noiden kahden junnun leikkejä sillä silmällä kuin "en kai mä ollut pentuna noin rasittava?" Se antoi kummankin kakaran ryömiä päällään ja makasi kiltisti maassa kun varsinkin Windy halusi järsiä kaveria joka paikasta. Ihan kuin Koda olisi ollut paljon vanhempikin kaveri vaikka ikäeroa oli vain tosiaan se 6kk. Mutta paljon siinä juteltiin ja kyseltiin mielipiteitä ja kokemuksia meidän tollereista ja sitten Windyn omistajien kanssa vaihdettiinkin numeroita ja sovittiin että nähtäisiin ja treenattaisiin yhdessä jatkossa, ihan huippua! :)

Koda & Windy.

Koda-setä ja kakarat.



Ja enää parin hassun viikon jälkeenhän meillä koittaa jo 1-vuotis päivät, en kestä!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Uutta arkea

Nyt on ensimmäinen viikko kutakuinkin täällä Jyväskylässä jo takana mutta paljon on kerennyt tapahtua.
Ensimmäinen iso muutos tuli heti maanantaina kun hankin Kodalle pitkän mietinnän jälkeen kuonopannan. Kun me tässä ihan keskustassa asutaan niin kiusauksia on paljon ja tuolla pojulla on jo niin paljon voimaa, niin tähän sitten viimeinkin päädyin. Mutta en kyllä ole katunut sitä ollenkaan! Kodan käytös remmissä muuttui oitis; kulkee hyvin vierellä ja tuntumalla ja etenkin juoksulenkit onnistuvat nyt paljon paremmin. Isoja protesteja poika toki teki heti alkuunsa, tuli välillä ihan mieleen varsa joka totuttelee kuolaimiin ja pukittelee ja hyppii pystyyn pistäessään vastaan. Nyt muutaman päivän jälkeen menee jo paljon paremmin, välillä Koda yrittää vielä mukamas ovelasti hinkata pannan irti hinkkaamalla sitä minua vasten. Mutta kaiken kaikkiaan kuonopantaan tottuminen on mennyt hyvin, muistan kun kaveri hankki koiralleen sen ja kyseinen koira vain peruutteli remmissään ihan parin viikon ajan. Nyt ei tulisi tosiaan mieleenkään enää lähteä liikenteeseen ilman tuota kapistusta!
Ei-koiraihmiset nyt toki sitten luulevat Kodan olevan todella vaarallinen ja väistävät kadulla aika kaukaakin. Tämä passaa minulle kyllä paremmin kuin hyvin, sillä Kodan ollessa pieni jouduttiin pysähtymään joka kadun kulmaan kun ihmiset halusivat paijata pientä nallekarhua ja siitä se oppikin siihen että kaikki ihmiset haluavat häntä rapsuttaa ja oppi hyppimään ihmisiä päin. Tästä ollaan jo ihan hyvin päästy yli ja haluan sen sellaisena jatkuvankin joten hyvä vaan että jättävät meidät nyt rauhaan.

Keskiviikkona alkoi sitten kauan odotettu tokovalmennus. Meidän ryhmässä on vain 4 koiraa mutta se määrä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Kodahan osaa jo muutamia AVO-luokankin liikkeitä mutta kyllä me ihan sieltä ALO-luokasta lähdetään liikkeelle. Poju yllätti minut ihan täysin, kun ajattelin että paikallaan makaaminen olisi sille vaikea juttu. Mutta ei, vaikka me tehtiin erilaisia häiriötekijöitä koirille niin paikallaan pysyi. Sitten opettajamme käski meidät kääntää selkämme koiralle ja ikäänkuin lähteä juoksemaan pois. Olin varma että viimeistään nyt sille tulee hätä ja lähtee perässä mutta EI. Paikalleen jäi, hieno poika!

Tänään meillä oli sitten vuorossa agilitya, otetaan tosiaan muutama yksityistunti Kodan kanssa tähän alkuun että tulevat nuo kontaktiesteet tutuiksi. Ja poju oli taasen ihan mahtava! A-esteellä aluksi vähän suti mutta parin toiston jälkeen sitä menkiin jo vauhdilla. Puomilla sama juttu. Keinulautaa olin itse jännittänyt kaikista eniten ja opettaja kysyikin että haluaisinko kokeilla sitä jo heti tänään, mietin hetken ja sanoin että mikäpäs siinä, samahan se olis kokeilla. Ja niin me tehtiin keinukin! Koda ei edes näyttänyt huomaavan että se keinahti. Ei me tietenkään sitä päästetty edes kunnolla rämähtämään alas mutta ei se silti epäröinyt hetkeäkään. Opettajakin kehui monesti että on kyllä rohkea koira.:) Nyt sitten vaan treenataan portaissa tuota kontaktia nimenomaan ja sitä kontakti pysähdystä. Ensi viikolla sitten treenit jatkuu.

Komistus kohta 1vee.


Ja onhan sitä tietysti pitänyt olla tuohon esikoispoikaan yhteyksissä myös, yleensä näin web-kameralla. Eetu on kuulemma ihan onnessaan ollessaan taas "ainoa lapsi" ja saadessaan jälleen täyden huomion, kun koko kesän piti se jakaa toisen kanssa. On se niin rankkaa olla isoveli!


maanantai 2. syyskuuta 2013

Syksy saa

Kauan suunniteltu ja odotettu Toller Show jäi meiltä viime viikonloppuna sittenkin näkemättä ja kokematta, ikävä kyllä. Olin nimittäin juuri sitä ennen parhaan kaverini luona Hollannissa viikon kyläilemässä ja me kumpikin saatiin flunssat. Tulin juuri edellisenä päivänä takaisin Suomeen ja olo oli aika kurja ja tukkoinen. Junnu-urokset olisivat olleet heti klo 9.30 vuorossa seuraavana aamuna ja vaikka heräsin varmuuden vuoksi seitsemältä tarkastelemaan tilannetta, huomasin olon olevan vieläkin kurja ja ulkona olevan kaatosade, joten jäätiin suosiolla siis pois.
Näin jälkikäteen harmittaa ihan vietävästi, olin niin kauan tuota tapahtumaa odottanut! En usko että Kodan arvostelu olisi muutaman viikon sisään niin hirveästi muuttunut, mutta se tollerien ja uusien tolleri-ihmisten näkeminen olisi ollut se juttu minkä vuoksi sinne halusin! No, ainahan se on ensi vuonna toki uudestaan.

No, palattiin sitten tosiaan eilen illalla Kodan kanssa takaisin tänne Jyväskylään ja on tässä hyviäkin juttuja; meillä on nyt täällä 10 neliötä isompi kämppä ja Koda on alkuihmetyksen jälkeen ollut ihan mielissään kun on enemmän tilaa missä riekkua. Nyt kun ollaan taas kerrostalossa eikä Eetu ole kuvioissa niin Koda on ollut taas oma rauhallinen itsensä. Meillä alkaa tällä viikolla nyt myös ihan tosissaan toko-valmennus sekä agility. Sovittiin opettajan kanssa että otetaan Kodan kanssa pari 30 minuutin yksityistuntia, että meiltä vielä puuttuvat A-este, puomi ja pöytä tulevat tutuiksi ja sen jälkeen meidät sijoitetaan sopivaan ryhmään.
Oon niin tyytyväinen, just näitä oon tässä syksyssä odottanutkin! Itse ainakin puhkun tauon jälkeen treeni-intoa, toivottavasti sama tarttuu pojuunkin.

Ilmoitin tosiaan Kodan myös siihen Jyväskylän KV:hen marraskuulle, minkä olen aiemminkin maininnut. Se onkin sitten meidän vika näyttely tälle syksylle ja oikeastaan koko juniori-luokassa, koska olen ajatellut antaa pojun sen jälkeen kasvaa ja kehittyä ihan rauhassa, tehdä PEVISA-tutkimukset siinä välissä ja myöhemmin keväällä sitten taas kokeilla kehissä menoa nuorten luokassa.